Siirry pääsisältöön

Mitä on sateenkaareva asunnottomuus, Suomessa 2020–luvulla?

Koti kuuluu jokaiselle.

Asunnottomien yö 17.10.2022 – Sateenkaareva asunnottomuus


Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvana voin kokemuksesta sanoa, että lyhytkin asunnottomuus jättää jälkensä.

Vaikka et olisikaan joutunut kadulle tms., olet ilman omaa kotia. Tämä tuntuu kamalalta. Samoin asunnon saamisen jälkeen pahin tunnetila on kodin menettämisen pelko ja toiseksi inhottavinta se, kun asunto on täysin itselle mieluinen mutta kodilta se ei vaan ala tuntua. Tästä syystä asunnottomuus ja kodittomuus ovat osin eri asioita.

Itse olin loppuvuodesta 2020 noin kuukauden virallisesti asunnoton, kun oli pakko muuttaa halvempaan mutta sitä ei löytynyt ajoissa. Käytännössä asuimme kaupungin järjestämässä väliaikaisessa asunnossa. Mieleeni syöpyi se, kun muut valmistautuivat joulun juhlimiseen ja ikkunoihin laitettiin kauniita valoja ja muita koristeita. Muut puhuivat lahjoista, ruuista ja herkuista. Minä en tiennyt edes sitä, missä jouluni vietän. Toivoin vain, jouluksi omaan kotiin. Onnekseni asunto löytyi ja pääsimme muuttamaan lähes heti, viikkoa ennen jouluaattoa.

Vasemmalla Hippu jouluna 2020 omassa kodissa ja oikealla jouluinen riisipuuro-ateria. Sateenkaareva asunnottomuus, Asunnottomien yön teemajulkaisu 2022.
KUVA: Hippu jouluna 2020 omassa kodissa, Hipun kuva-arkistot

❗ Sateenkaareva asunnottomuus?

  • Sateenkaarevuuteni ei suoraan aiheuttanut asunnottomuutta.

  • Mutta vaikutti oleellisesti: Sateenkaarevuuteni esti, tai vähintäänkin hankaloitti, avun pyytämistä muualta kuin yhteiskunnan toimijoilta. Yksityiskohdat ovat niin henkilökohtaisia asioita, etten avaa niitä julkisesti.

💜 Toivoisin kanssaihmisten ymmärtävän sen, että vaikka kaikki asiat olisivat pielessä ja ihminen itse niihin enemmän tai vähemmän aiheuttaja. Tuskin kukaan ryssii elämäänsä ja asioitaan tahallaan. Yksi asia johtaa toiseen jne. Ja kun on tarpeeksi suossa, tämän yhteiskunnan palvelujärjestelmä ei toimi eikä auta välttämättä silloinkaan.

Ollaan ihmisiä ja inhimillisiä toisillemme. Koti kuuluu jokaiselle.

Sateenkaareva asunnottomuus, kokemuksellista ja tutkittua tietoa

HUOM! JULKAISUA TULLAAN PÄIVITTÄMÄÄN!

Lisätään tutkittua tietoa, kun niitä on riittävä määrä koottuna.

EDITOITU 10.1.2023

Tekstin ja linkkien muotoilut muutettu uuden ulkoasun mukaisiksi. Tunnisteet täsmennetty sisältöä kuvaaviksi ja uuden luokittelun mukaisiksi. Kommentointi -toiminto otettu käyttöön.

Kommentit

Suosituimmat julkaisut

Taistelua olemassaolosta ja yhteiskunnan jäsenyydestä

BLOGIN EKA. KOKEMUSTEN JAKAMINEN. Ensimmäinen julkaisu blogissa. Kokemukset ei-binääristen ihmisten osattomuudesta, myös sateenkaariyhteisöissä. Olet ihmisten ympäröimänä, etkä tule nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenäsi. Sinusta tuntuu: En ole mitään enkä kuulu mihinkään. Ingressi  on mukailtu lainaus julkaistusta kirjoituksestani,  tarkemmat tiedot tekstin lopussa Vinkkejä -osiossa . Lue tästä julkaisusta: Minkälaista on elää ei-binäärisenä ihmisenä? Kun yhteiskunnassa vaikuttaa vahvasti sukupuolinormatiivisuus: binäärisyys eli kaksijakoisuus ja cis-normi. KUVA: Kantaaottava tarra katupylväässä, Markus Spiske, Unsplash. Tekstit ja kuvan muokkaus Normisäätöä.   KUVASSA TEKSTI: "Respect my existence or expect my resistance" // VAPAASTI SUOMENNETTUNA "kunnioita olemassaoloani tai varaudu vastarintaani". Elän enemmän ja vähemmän avoimesti omana itsenäni, ei-binäärisenä ihmisenä ja tarkemmin muunsukupuolisena. Kokemukseni ovat ristiriitaisia. Ensin olet äärimmäisen on...

Olen myöhäisherännyt muunsukupuolinen – Tietoa niukasti ja sukupuolinormit kaksijakoiset

MATKALLA MINUKSI, Julkaisu: 3. Ensimmäinen julkaisu: https://muunsukupuolinenhippu.blogspot.com/2021/07/sina-pieni-urhea-ihminen-omakuvan.html Toinen julkaisu: https://muunsukupuolinenhippu.blogspot.com/2022/04/nain-minusta-tuli-hippu-itse-valittu.html   KUVA: Hipun kuva-arkisto Tuntui valtavan helpottuneelta löytää muunsukupuolisuus. Siihen ”lokeroon” sopivat varmasti kaikki kokemukseni. Ristiriitaisuudet ovat ymmärrettäviä. Voin samaistua muunsukupuolisten kokemuksiin sekä elämäntarinoihin identiteetin löytämisestä. Minullakin on siis sukupuoli! Sen löytäminen vain oli pitkä ja mutkikas matka.   Minun oli vaikea ymmärtää ja hahmottaa sukupuoli-identiteettiäni johtuen kahdesta syystä. Ensinnäkin olen kasvanut ja elänyt kaksijakoisessa maailmassa, jossa on ainoastaan naisia ja miehiä. Siksi pohdin sitäkin, olenko minä sittenkin mies. Toinen on se, että sukupuoliin liittyvät kokemukseni ovat niin moniulotteisia. Useinhan sukupuoli-identiteetti esitetään koostuva...

Miksi translain vastustaminen eduskunnassa tekee surulliseksi?

Toisaalla translain uudistuksia juhlittaisiin yhdessä edistysaskeleina. Meillä esitettyjä muutoksia vastustettiin eduskunnassa niin ala-arvoisesti, että pääministeri pyysi anteeksi transihmisiltä. Miten voi "yhteiskunta" julkisesti puhua noin, omista kansalaisistaan? Häpäisevillä ja epäinhimillistävillä puheilla: estetään transihmisten mahdollisuuksia iloita edistyksestä ja kokea yhteiskunnallista osallisuutta. Lue tästä, miksi vastustaminen surettaa. Osallistu keskusteluun, ohjeet lopussa, VINKIT: 2 Marginaalista keskiöön. KUVA: Hipun FB-postaus 24.1. teksti. Voidaanko iloita, osallistua ja luottaa yhteiskuntaan? Rohjetaanko edelleen olla ylpeästi kokonainen minä? Jos vihdoin voisi olla inhimillisin ehdoin virallisesti oikeaa sukupuolta, on surullista jos: transihmiset eivät uskalla näyttää tyytyväisyyttään transprosessiin lähtemiseen on kehittynyt uusia sosiaalisia kynnyksiä Translain uudistaminen on merkityksellistä myös yhteiskunnallisesti. On erittäin surullista, että i...